16.

Tuntuu et henki ei kulje. Rinnassa on valtava möykky joka estää multa hapen saannin. Juon alkoholia, yhden drinkin, toisen, kolmannentoista. Pidän kiinni vessanpöntön kannesta ja katson oksennustani. Musta tuntuu ettei henki kulje.

Annan jollekkin miehelle mun numeron humalassa ja toivon et se saa mut unohtamaan kaiken. Tanssin pahaa oloa pois ja sä hymyilet mulle. Kello näyttää neljä yöllä ja musta tuntuu edelleen ettei henki kulje.

Painaudun suhun kiinni ja sä halaat mua. Suutelet mun päälakea ja musta tuntuu hyvälle. Tuntuu et ehkä mä joskus unohdan. Vaan sen pienen hetken mä oikeesti unohdan. Sit sä irrottaudut musta ja musta tuntuu, ettei henki kulje.

15.

Istun terapia aulassa ja räplään paidan helmaa. Mulla on paperilappu joka kuumottaa laukussa

Kutsut mut sisään ja mä istuudun alas. Jutellaan yleisiä kuulumisia kuukauden ajalta ja mä tunnen sen poltteen edelleen laukun läpi. Sit sä kysyt sen 

"oliko sulla mielessä mitään aihetta mistä puhuttais tänään" 

"Joo"

Mä kaivan laukusta paperilapun ja ojennan sen sulle. Sä lähet lukemaan ja mumiset jotain. Jotain hiljaa itseksesi.

"Kai sä ymmärrät et sua kohtaa on tehty väärin" 

Mä nyökkään ja muistan sun kädet mun lantiolla. Vituttaa. Miks en tehny mitää. Makasin vaa. Vittu. 

Joskus tunnen edelleen sun kädet, sillo ku ne työnty mun sisälle ja muhun sattu. Joskus mä unohdan ne taas. Mut nyt taas mä muistan.

14.

Kuulen kosken huminan allani

Putousta ehkä 150 metriä

Jos mä hyppäisin jäisikö kukaan kaipaamaan

13

Pää on sekasin.

Tekis mieli puhua.
Jollekin edes.
Mut kuka muka mua uskois, jos ei oo aikasemminkaan.
Muistan kun istuin huoneessani, työpöydän ääressä.
Sä kävelin sisään ja olin kiukkunen.
"En tiedä mikä teidän välillä on, mut nyt saat kyllä tulla alakertaan"

Mä itkin ja muistelin kuinka kädet vaelti pitkin mun rintoja, ja kuinka ne puristi perseettä.
"Se koski mun tissejä"

Ja sä olit vielä kiukkusempi, ku aikasemmin.
Olit vaa hiljaa, ja heilutit päätäs,
Hiljaisuus.
Tappava hiljaisuus.

Istutit mut olkkarin sohvalle.
Perheen pojat ravas olkkarista askartelu huoneeseen ja mua hävetti puhuu siitä niitten kuullen.
Otit mun puhelimen ja luit meidän viestejä.

"Nii mikä näissä sua sit ahisaa"

"No se puhuu siitä, miten märkänä oon, ja oonko kattonu pornoo ja tissejä ja sit se puhuu omista seksuaallisista asioistaan ja lähettelee ahistavia kuvia."
"No mut sähän vastaat sille takasin"
"Nii mutta se alottaa ne keskustelut ja en tykkää siitä et se puhuu tollasia"

"Se varmasti sano vitsillä. Ehkä sä vaan oot vähä ihastunu siihen. Ootko?"

Ja mä oon hiljaa.
Isku vasten kasvoja.
Se pahin mitä odotin.
Mua ei uskottu.
Mua ei otettu tosissaan.

Vittu ku vituttaa.

12.

Me ei puhuta

Niiku ihmiset puhuu

Me tarkkaillaan toistemme liikkeitä

Epäselviä viitteitä

Ignoraat mua

samoissa juhlissa

sit soitat perään

et mussa on jotain niin kaunista

Ketä sä pelkäät

Ku käänsit mulle selkäs

Mä laitan

Typerän sydämeni

Tähän lauluun

Nii sä saat tietää

Mikä on mun totuus

Sori ku
En osaa teeskennellä hymyä

Ja kun kuulet tän radios nii tiedät

Aihe oot sinä

Typerä sydän

Se lyö nii kovaa et sattuu

Bäng bäng bäng

Meistä puhutaan

Et ne

Ois täydellisii toisilleen

Joo meistä huhutaan

Mun sydän toivoo et ne olis totta

Mut se ei tiedä paskaakaan

Me ollaan kaksi

Väkevää ja haurasta

Mut yhes meistä

Ei tuu koskaan valmista

Irrottaisitko otteeni

Et voisin olla taas oma itseni

11.

Mulla menee hyvin.
Joskus tuntuu, että menee liian hyvin.
Kohta varmasti tapahtuu, jotain kauheeta.

Tasapainoksi.

Enkä mä tiiä, onko se normaalii, et pelkää koko ajan kuolevansa.
Pelkää et vastaantulija ampuu päähän, koska elämässä menee niin hyvin.
En tiedä, onks se normaalii.
Ehkä kaikki ajattelee välillä silleen.
Joskus pelottaa mennä ulos, poistua kämpästä.

Jos vaikka rappukäytävässä kompastuu ja mun raiskataan kun oon tajuton.
En tiedä.
Ehkä ne pelot on ihan normaaleja.

10.

Nyt mä kerron sulle mun salaisuuden.
Mä nään harhoja.

Ensin ne oli vaan mustia alueita näkökentässä, jotka hävis muutamassa sekunnissa.
Sit ne suureni ja ne kesti pidempään.
Se tumma hahmo on taas täällä, se sama joka piinasi mua suljetulla osastolla.

Puukkomies.

Myös paranoidiset pelot on voimistunu.
Tuntuu et joku seuraa mua piilotettujen valvontakameroiden takaa.
Mun lääkkeet on vain lumelääkkeita, ja lääkärit pitää mua pilkkanaan.
Jokainen joka kävelee mun parvekkeen ohi, suunnittelee tappavansa mut ja piiloudun viltin alle niiden katseilta.

Mua pelottaa et mun ruoka on myrkytetty, et ovi ei mee lukkoon, et en ole edes olemassa.
Vain jossain epätodellisessa maailmassa, jossa mua seurataan ja mulle nauretaan kun en tajua ettei tämä ole totta.

Mua pelottaa.
Jalat taas saa sätkimiskohtauksia.
Mua ahistaa.
Rintaan sattuu ja tuntuu et sydän räjähtää.
Haluisin vaan olla rauhassa.
Mut sä et anna mun olla.

9.

Olin äidin luona juhannuksen.
Koko ajan musta tuntu, et joku on huonosti.
Koko ajan mua vitutti, itketti ja ärsytti.
Ehkä mä vaan stressaan, kun terapia jäi 2 kuukauden tauolle.
Ehkä..

Muistan kuinka pienenä vessa oli mun ainoo turvapaikka.
Kotona isä heilu humalassa, koulussa kuulin rumia sanoja.
Mut sillo ku olin yksin vessassa, sain olla rauhassa.
"Älä kerro tästä kellekään, tai mä tapan sut"

Ne sanat ei merkinny mulle mitään, mua uhkailtiin joka päivä koulussa tappaa.
Mut oli siistii kun oli salaisuus, jota ei saanut kertoo.
Isompana se salaisuus alko ahistaa, alko sattumaan sinne jonnekkin rintakehän alle.
Ajan kuluessa mä en muistanu enää kuka ne sanat mulle oli sanonu.

Muistin vaan pelon, minkä nuo sanat aiheutti.

Mulla oli paljon salaisuuksia.
Paljon asioita joita en saanu kertoo.

Joskus mua oikeesti pelotti, et kuolen jos kerron.

Mut sit mä kirjoitin.
Kirjoitin kaiken pahan ylös.

8.

Sun huoneen seinät tuntu siltä, et ne vyöryy päälle.
Muistan et makasin sun sängyllä ja sä suutelit mun kaulaa.
Sanoin, et ei nyt.

Ja sä loukkaannuit.
Sä aina loukkaannuit.
Joskus sä itkit, ja sillo ku sä itkit, mä annoin periks.
Makasin vaan ja ajattelin, et tee mitä ikinä haluat mulle
Ja tuntu et katon itteeni kärpäsenä katosta.
Tukka sotkussa, pitkin tyynyliinaa.
Silmät tuijottaen sinne kattoon, mistä itteeni katoin.
Sä olit mun päällä ja meijän kehot hankautu toisiaan vasten.

Ja mun kädet puristuneena nyrkkiin.

Sä voihkit, ja pakotat mut kattomaan sitä.
Hetkeks mä palaan takas omaan ruumiiseeni, ja mua sattuu joka paikkaan.
Hetken mietin, et pakenen, juoksen vaan ovesta ulos.
Mut mun jalat ei toimi, eikä mun suu osaa muodostaa sanoja.
Oon vaan ja makaan.

Kaikki näyttää sumuiselta.
Kaikki on harmaata, melkein musta valkoista.
Keräilen vaatteita ympäri huonetta.
Keräilen itseni kasaan.
Muhun sattuu edelleen, mutten kerro sulle sitä.
Mua itkettää, mutten sano mitään.
Itken sitten kun olen yksin, omassa huoneessani, turvassa sinulta, mutten itseltäni.

Mulle tuotiin koulussa pari nappia.

Mietin saanko kivun niillä pois, saako ne turrutettua mun tunteet.
Napit polttivat taskussa, enkä kertonu sille niistä.
Halusin vain hetkeksi pois, sun luolta.

Menin vessaan, istuin pöntön päälle ja kätkin kasvot kämmeniin.
Sydän sykkii kurkussa ja korvissa vinku.

Sisäreisissä on kaksi isoa mustelmaa.
Muistuttamssa mua, kuinka mä taas annoin sulle periksi.

7.

Potilaan olemus vaihtelee vuorovaikutustilanteessa. 

Paikoin hän on hyvin ahdistunut ja pelokas kertoen vakava-asteisista oireistaan. 

Toisinaan hän taas jähmettyy, menee jopa vihaisen näköiseksi, eikä vuorovaikutus suju vaan hän pyrkii tietyllä tapaa torjumaan kaikki keskustelun avaukset ja hoitoyritykset. 

Välillä tuntuu, että potilas käyttäytyy ikätasoisen nuoren naisen tavoin. 

Tulee vahva vaikutelma, että potilas kärsii dissosiatiivisesta oireilusta ja, että psyykkinen vointi tällä hetkellä on hyvin epävakaa.

Lääkityksen osalta ak arvioi potilaan tässä kohtaa hyötyvän parhaiten pieniannoksisen antidepressiivan ja antipsykootin yhdistelmästä. 

Tarvitsee ehdottomasti tiivistä hoitokontaktia hänen itsensä sallimissa rajoissa.

6.

Päivät etenee sumussa.

Hetkiä katoaa.

En muista tiskanneeni astioita, vaihtaneeni vessapaperi rullaa tai kastelleeni kukkia.
Yritän päivittäin juosta ahdistusta pois, muttei se lähde.

Kroppa on ihan sekaisin.
Vatsaan sattuu ja oksennus nousee suuhun.
Mua väsyttää.
13 tunnin yöunet ja kolmen tunnin päiväunet ei enää riitä.

Päässä joku huutaa ja musta tuntuu että oon tulossa hulluks.

5.

Keitän itselleni teetä.

Kädet tuntuu pitkille, näkö sumenee.

Päivät tuntuu pitkiltä.

Tuntuu, että pää on niin täynnä ajatuksia, ettei niitä sanotuksi saa.

Nukun 13 tuntiä yössä ja silti väsyttää.

Tuntuu ettei missää oo mitää järkee.

Asiat vaan on, vailla merkitystä.

Ja silti mua sattuu.

Jonnekkin sisälle rintakehään.

4.

Istun taas aulassa ja odotan, kun minuutit kuluvat hiljaa eteenpäin.
Pyydät minut sisälle.

Istun tuolille ja kiedon käteni reiden ympärille.
Puhutaan, miten hyvin mulla on mennyt ja huonoja oloja ei ole ollut ollenkaan.
Puhutaan, kuinka mua pelottaa että pian varmasti tulee taas notkahdus, johon en ole valmis.

Puhutaan mun eri persoonista, onko ne samaa mieltä ku kaikki muutkin.
Mitä sanottavaa niillä on mulle.
Ja sit se iskee.
Iha tyhjästä.
"Ihan sama"

Vastaan kaikkeen, enkä katso silmiin.
Terapeutti huomaa, et yks mun sivupersoonista on paikalla.

"Tiiätkö sä kuka mä olen"
Tottakai mie tiiän, koko ajanha mä tässä oon ollu.

Taistelen vastaan, etten vain nouse ja lähde.
Musta tuntuu et kaikki vituttaa, kaikkien olemassa olo vaan vituttaa.

Ja sit se liukuu pois.
Vähitellen palaan taas omaan kehoon ja katson terapeuttia silmiin.
"Kiitos, että synkkä sai olla täällä"

Mä hymyilen, koska en tiiä pitäiskö mun nauraa vai itkee.
Tuntuu ihan hullulle, että mun sisällä asuu neljä muutakin.

3.

Juteltiin sijaisperheen siskon kaa.

Se kerto, kuinka aikasemminki oli tapahtunu kielettyjä asioita, muttei kertonu mitä.

Mun päässä taas pyöri uudestaa ja uudestaan kohtaukset, kun sä katoit miten otan paidan pois.

Tunsin uudestaa ja uudestaa sun sormet, kuinka ne viisti mun kylkiä pitkin rintoihi ja ylös kainaloon. 

Ja korvanlehtee kuumotti, juuri siitä kohdasta mistä sä silitit mua.

Ja mua rupes vituttaa, et miks näitä asioita ei noteerata millää tavalla.

Miks, jos aikasemminki on näin tapahtunu, miks mua ei oteta tosissaa.

"Oisitko sä vaa ollu ihastunu siihen"

Mitä vittua se liikuttaa, jos oisinki ollu.

Ei ketään saa koskee niin, ilman toisen suostumista.

2.

Terapian ensimmäinen kerta.

Kotona mietin lähdenkö ollenkaan.

Odotusaula oli tuttu jo ennestään, istuin alas ja pyyhin hikisiä käsiä farkkuja vasten.

Aukaisit oven ja kutsuit mut sisään.
"Nyt on menny vähä paremmin, on läsnäolevampi olo ja muutenki oon pirteempi"

Näytän sulle nilkaa, jossa on lyhyt punainen viiva.
Piirrät ympyröitä paperille ja annat niille nimiä.
Ne kuvastaa mun sivupersoonia, ja mua ahistaa kun kysyt mitä ne muut ajattelee.
Haluisit et pystyisin ajattelemaan niitä tunteita ihmisinä, omina persoonina.
Mut ne on aina ollu mulle vaan tunteita, olotiloja.
Annat mulle paperin mukaan, että voisin kirjoittaa muiden persoonien ajatuksia ylös.
Kävelen kotiin ja mun pään sisällä kuuluu taas riitelyä.
Ja nyt mä ekaa kertaa mietin, ketkä persoonat riitelee mun päässä, miltä ne näyttää, minkä ikäsiä ne on, mitkä niiden lempivärit on.

1.

Sä seisoit siinä ja esitit välittäväsi.

Mä olin ottanu jo lääkkeet ja sanoin sulle etten jaksa, et mua väsyttää.

Otit öljyä, se teki tahran mun lakanoihin, tahran muhun.

Ja mä vaan makasin.

Sä silitit mun korvaa, hitaasti ja mä aukaisin mun silmät .

Mua väsytti ja huone heilui silmissä.

Sä pyysit ottaa housutkin pois.

Ja mä vaan makasin.

Sä lähdit.

Puristit mun persettä ja mä potkasin sua.

Huone pyöri edelleen, mut mun oli pakko nousta, yrittää itkee se tahra ulos mun sisältä.

Mutta se tahra oli jo pinttyny kii.

Nyt se oli vaa tummempi ja vähä suurempi ku viimeksi.

Kirjoitin tänne viimeksi silloin, kun voin pahoin. 

Muutama vuosi vierähti ja nyt mä taas voin pahoin.