8.

Sun huoneen seinät tuntu siltä, et ne vyöryy päälle.
Muistan et makasin sun sängyllä ja sä suutelit mun kaulaa.
Sanoin, et ei nyt.

Ja sä loukkaannuit.
Sä aina loukkaannuit.
Joskus sä itkit, ja sillo ku sä itkit, mä annoin periks.
Makasin vaan ja ajattelin, et tee mitä ikinä haluat mulle
Ja tuntu et katon itteeni kärpäsenä katosta.
Tukka sotkussa, pitkin tyynyliinaa.
Silmät tuijottaen sinne kattoon, mistä itteeni katoin.
Sä olit mun päällä ja meijän kehot hankautu toisiaan vasten.

Ja mun kädet puristuneena nyrkkiin.

Sä voihkit, ja pakotat mut kattomaan sitä.
Hetkeks mä palaan takas omaan ruumiiseeni, ja mua sattuu joka paikkaan.
Hetken mietin, et pakenen, juoksen vaan ovesta ulos.
Mut mun jalat ei toimi, eikä mun suu osaa muodostaa sanoja.
Oon vaan ja makaan.

Kaikki näyttää sumuiselta.
Kaikki on harmaata, melkein musta valkoista.
Keräilen vaatteita ympäri huonetta.
Keräilen itseni kasaan.
Muhun sattuu edelleen, mutten kerro sulle sitä.
Mua itkettää, mutten sano mitään.
Itken sitten kun olen yksin, omassa huoneessani, turvassa sinulta, mutten itseltäni.

Mulle tuotiin koulussa pari nappia.

Mietin saanko kivun niillä pois, saako ne turrutettua mun tunteet.
Napit polttivat taskussa, enkä kertonu sille niistä.
Halusin vain hetkeksi pois, sun luolta.

Menin vessaan, istuin pöntön päälle ja kätkin kasvot kämmeniin.
Sydän sykkii kurkussa ja korvissa vinku.

Sisäreisissä on kaksi isoa mustelmaa.
Muistuttamssa mua, kuinka mä taas annoin sulle periksi.