28.

Mä en tunne mitää.

Oon päässy näkee tunnettuja ihmisiä, päässy juttelee esikuville.

Ja silti mä en tunne mitää.

Mä sanon et mua jännittää, koska muutki sanoo.

Jos mua ei jännittäis, se ois epänormaalii.

Oisin erilainen, outo.

Ainut tunne, mitä mä koen välillä, välillä useinkin, on ahdistus.

Sillon ku mun pitäis olla iloinen, oon ahdistunu.

Oon vihasena ahdistunu, surullisena ahdistunu.

Oon aina vaan ahdistunu.

Tuntuu etten saa happee ku oon nii ahdistunu.

Juttelin kaverini kanssa äänistä joita kuulen.

Hän sanoi, että mun kaikki kuvailemat oireet kuulostaa add häiriölle.

Laitoin terapeutille viestiä, voiko hän mainita asiasta lääkärille ennen lääkäriaikaa.

Hän vastasi mainitsevansa, mutta sanoi ettei add:hen liity sellaiset äänet, millaisena olen niitä kuvaillut.

Lääkäri aika on huomenna, ja musta tuntuu että mut leimataan niiden äänien takia.

Et mulle laitetaan diagnoosi ja isketään lääkkeet kouraan.

Haluisin puhuu jollekkin, sanoo et mua ahistaa se lääkäriaika.

Viimeks ku yritin puhuu kaverille, niin se sano et voiko hän vastata myöhemmin.

En oo uskaltanu sen jälkeen enää vaivata ketään.

Haluisin vaa tuntee taas jotain, tai edes kokea olevani hengissä.

En jaksa tätä oloo.