26.

Torstai

Tapaaminen entisen traumaterapeutin kanssa, jonka luona kävin juttelemassa viime vuoden.

Tuntuu että sain juteltua enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä.

Kerroin haluavani Kelan tukemaan terapiaan.

Terapeutti sanoi yrittävänsä varata minulle ajan lääkärille mahdollisimman nopeasti, hän oli sitä mieltä että antipsykoottinen lääkitys pitäisi aloittaa uudestaan.

Perjantai

Päivällä oli tosi disso olo.

Ahdistuin, miten voimakkaasti se oli päällä ja miten en pystynyt ollenkaan keskittymään siihen mitä ympärillä tapahtuu.

Ystävä pyysi illaksi hänen luokseen, jonne tulisi muitakin.

Menin kotiin ja romahdin lattialle.

Itkin.

En pystynyt liikkumaan.

Hetken päästä nousin huojuen keittiöön ja kaivoin tärisevin käsin lääkelaatikosta vanhan obamoxin.

Harkitsin vakavasti lääkkeiden tyhjentämistä vatsalaukkuuni, mutta muistan miten viime kerralla heräsin sairaalasta tiputuksessa.

Minulla ei ole tarpeeksi lääkkeitä tappamaan itseäni, ja veitsellä en sitä uskaltaisi tehdä.

Kohtaus helpotti hetkeksi.

Sitten se jatkui, vielä pahempana.

Viiden tunnin jälkeen oli meneillään helpompi olo, jolloin päätin soittaa ambulanssin.

En silti kyennyt siihen.

Laitoin viestin kaverille ja käytiin tunnin lenkillä.

Kun tulin kotiin, menin suoraan nukkumaan.

Lauantai

Ajattelin että mun on nyt tsempattava.

Siskot tuli mun luo, syötiin ja katottiin leffoja.

Välillä musta tuntu, et kyyneleet kirpoaa silmiin, mutta ajattelin että mun on nyt oltava vaan normaalisti.

Dissosiatiivinen olo pahentui välillä, mutta porukassa sitä ei huomaa.

Silloin kun nyäkkäilee välillä ja katsoo silmiin, ihmiset ajattelevat että kuuntelet.

Todellisuudessa ääni puuroutui ennen kuin se ehti aivoihin asti ja keskityin vain siihen, että onko tämä tilanne todellinen.

Sunnuntai

Kaveri tuli heti aamusta luokseni, koska meidän studio varauksessa oli tullut erehdys.

Puhuin ja puhuin ja puhuin.

Kaikki hiljaiset tauot ahdistivat, koska minua pelotti että hän kysyy miten voin.

Olin koko päivän ajan tekemässä jotain, puhumassa jostain.

Ensimmäisen kerran pysähdyin kotona kymmenen aikaan illalla suihkussa.

En enää uskaltanut laittaa musiikkia päälle, ettei naapurit häiriintyisi.

Koska mitään ulkopuolista ääntä ei kuulunut, ajatukset ja äänet pään sisällä hyökkäsivät kovaa.

Tuntui että sydän jätti lyönnin välistä, kyynelet virtasivat ja lyyhistyin kuuman veden alle.

Musta tuntuu vaan etten jaksa.