Soitin tehostettuun avohuoltoon.
"En tiedä pystytäänkö me täällä enää aloittaa uutta hoitojaksoa"
Mun ääni lähtee vähän häviämään ja kyyneleet nousee silmiin.
"Jos mä soitan sulle maanantaina, kun oon konsultoinu lääkäriä ja terapeuttia"
Mua vähän mietityttää, että hoitaja ei kysyny, pärjäänkö viikonlopun yli, vai onko tilanne akuutti.
Saan perään viestin, että mun on aloitettava Zyprexa heti uudestaan.
En todellakaan aloita.
Maanantaina saan soiton vasta vähän ennen neljää.
Puhelu kestää minuutin ja neljä sekunttia.
"Soitit perjantaina avohuoltoon"
"Joo"
"Haluutko ajan"
"Joo"
"Haluutko tälle viikolle"
"Öö, joo"
"Käykö torstai klo. 15.15"
"Joo"
"Okei, nähdään sillo. Moi"
Jään istumaan puhelin kädessä sohvalle ja mietin, että tarvitsenko edes sitä aikaa.
Ei mun asiat selvästikkään oo niin tärkeitä että niistä pitäis puhua.
Perun ajan.
Kaverit pyytää ulos yksille.
"Ai siis ei terassille sittenkään?"
"No siis siellä on pakkasta"
Sanon, että sitten en tulekkaan.
Sisällä tulisi olemaan liikaa ihmisiä, liikaa katseita jotka vainoaisivat minua uniin.
Kaverit loukkaantuu, ja mä jään istumaan taas sohvalle ja mietin, jos viiltäisin vain yhden pienen viillon sisäreiteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti