Pari päivää on ollu tosi vaikeita.
Oon miettiny jos viiltelis, iskis puukon rintaan.
Heittäytyis sillalta alas tai hyppäis rekan eteen.
Oon itkeny hysteerisesti ja sit yhtälkii vaan lakannu.
Tunnen ku kyyneleet valuu poskia pitkin, mut mun naama on vakava. Tuntuu ku ruumis leijailis hiljaa pois ja kaikki kuuluu aina vaa vähän kauempaa.
Kävelen hitaasti sohvalle ja painan silmät kiinni, makaan siinä seuraavat 5 tuntia liikkumatta.
Yritin kertoa kavereille siitä, mitä tunnen.
Miten mua pelottaa et ihastun samaan sukupuoleen aina vaa uudelleen ja uudelleen.
Et mua pelottaa, et rakastun tyttöön, et rupeaisin seurustelemaan tytön kanssa.
Äiti ei ikinä hyväksyis sitä, enkä mä kestäis sitä ettei äiti hyväksyis mua.
Onko parempi puhua vai kuolla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti