Pari päivää meni hyvin.
Iltaisin oli vaikeampi olla, mietin useasti viiltelemistä, mutta en antanut itselleni siihen lupaa koska päivällä oli kuitenkin mennyt niin hyvin.
Tänään puhuttiin arkisista asioista kavereiden kanssa, ja joku pieni kommentti omasta voinnistani viime viikolla romutti kaiken täysin.
Mietin, miksi olen tällä maapallolla ja miksi kaverini joutuvat kestämään olemassa oloani.
Luennolla puhuttiin seksuaalisuudesta ja seksuaalisesta häirinnästä.
Olin niin herkässä tilassa, että itkin läpi luennon.
Kaverit kysyivät miksi olen taas hiljaa.
Miksi en voi sanoa suoraan, että joku mättää.
Kaikki ovat taas liian lähellä, kosketus polttaa.
Silmät sulkiessa, kuulen kun hengität raskaasti korvaani vasten ja kehoani puristaa.
Muistot tulvivat nopeutettuna yhä uudestaan ja uudestaan.
Kaveri sanoi, et mun pitäis laittaa ihastukselle viestiä, koska elämä on liian lyhyt odottamiseen.
Mietin, että kannattaako mun laittaa viestiä nyt vai sitten kun on parempi vointi.
Koska jos laitan nyt, en tipu niin korkealta jos tulen torjutuksi ja itsemurhaan päätymisen mahdollisuus olisi pienempi.
Olisiko se itsekästä, jos en tekisikään itsemurhaa.
