2.

Terapian ensimmäinen kerta.

Kotona mietin lähdenkö ollenkaan.

Odotusaula oli tuttu jo ennestään, istuin alas ja pyyhin hikisiä käsiä farkkuja vasten.

Aukaisit oven ja kutsuit mut sisään.
"Nyt on menny vähä paremmin, on läsnäolevampi olo ja muutenki oon pirteempi"

Näytän sulle nilkaa, jossa on lyhyt punainen viiva.
Piirrät ympyröitä paperille ja annat niille nimiä.
Ne kuvastaa mun sivupersoonia, ja mua ahistaa kun kysyt mitä ne muut ajattelee.
Haluisit et pystyisin ajattelemaan niitä tunteita ihmisinä, omina persoonina.
Mut ne on aina ollu mulle vaan tunteita, olotiloja.
Annat mulle paperin mukaan, että voisin kirjoittaa muiden persoonien ajatuksia ylös.
Kävelen kotiin ja mun pään sisällä kuuluu taas riitelyä.
Ja nyt mä ekaa kertaa mietin, ketkä persoonat riitelee mun päässä, miltä ne näyttää, minkä ikäsiä ne on, mitkä niiden lempivärit on.

1.

Sä seisoit siinä ja esitit välittäväsi.

Mä olin ottanu jo lääkkeet ja sanoin sulle etten jaksa, et mua väsyttää.

Otit öljyä, se teki tahran mun lakanoihin, tahran muhun.

Ja mä vaan makasin.

Sä silitit mun korvaa, hitaasti ja mä aukaisin mun silmät .

Mua väsytti ja huone heilui silmissä.

Sä pyysit ottaa housutkin pois.

Ja mä vaan makasin.

Sä lähdit.

Puristit mun persettä ja mä potkasin sua.

Huone pyöri edelleen, mut mun oli pakko nousta, yrittää itkee se tahra ulos mun sisältä.

Mutta se tahra oli jo pinttyny kii.

Nyt se oli vaa tummempi ja vähä suurempi ku viimeksi.

Kirjoitin tänne viimeksi silloin, kun voin pahoin. 

Muutama vuosi vierähti ja nyt mä taas voin pahoin.