19.

Tuntuu et kadotan järkeni.
Oon ollu lähiaikoina enemmän lähellä fyysisesti ku todella moneen vuoteen.
Kaverit silittää käsivarresta, kutittaa kyljistä, nojaa päätä mun olkapäähän.
Ja mua puistatuttaa.
Sitä kohtaa, mihin toisen iho koskettaa, tuntuu kuin syttyisi palamaan.
Sitä kohtaa kirvelee vielä monen tunninkin päästä ja tuntuu ettei saa happea.
En uskalla sanoo mitään, koska haluun oppia toimimaan miten normaalit ihmiset toimii.
En silti voi lakata ajattelemasta sitä, miten mua aikasemmin koskettiin väärin.
Ja miten siitä jäi mustelma iholle, ja ruumis pakeni kehosta jonnekkin kauas.
Dissosiatiivinen olo on jatkunut nyt kuukauden.
En osaa enää elää.

18.

Mun energiat on ihan loppu.

En tiiä johtuuko se siitä, et oon koko alkuvuoden ollu laihiksella ja syöny jotai 600 kcl päivässä ja liikkunu melkei joka päivä.

Mut tuntuu etten jaksa tehä mitään.

En nähä ketään, en pestä hampaita, käydä suihkussa, tehä koulujuttuja.

Viimeset kolme päivää on ollu koko ajan disso olo.

Koko ajan tuntuu et kattelen itteeni ruumiin ulkopuolelta. Kädet ei tunnu omilta, naama näyttää vieraalta.

Kun mä nauran, nii en tunne mitään.

Ihan kuin musta ois jäljellä kuori, joka edelleen hoitaa velvollisuuksia, mut mie ite oon jossain kaukana.

Onks tässä mitää järkee?

Viiltely on käyny taas useasti mielessä.

Eilen purin käsivarteen mustelman, kun en jaksanut nousta sängyltä hakemaan mitään terävää.

Tuntuu että ihan sama.

Ihan sama vaikka kuolisinkin.

Kun ei musta oo enää jäljellä ku tää kuori.